into iso banneri

Haluatko Sisustustohtoriksi?

INTO Anrietta3b

 

Anrietta Sisustuksen näyteikkunat Maariankadulla ovat houkutelleet ohikulkijoita laadukkaiden materiaalien, kalusteiden ja sisustuotteiden myymälään jo 20 vuotta. Itse yritys on kuitenkin jo vanhempi. 

- Anrietta Sisustus on toiminut Turussa jo 70-luvulta asti. Voi sanoa, että Anrietta Sisustus on kaupungin monipuolisin sisustusalan yritys, kertoo yrittäjä Pirjo Harsia. 

Emoyhtiö Etta Design Oy:n Pirjo Harsia perusti vuonna 90-luvun alussa. 

- Nyt on jo aika eläköityä. Haluan yritykselle jatkajan. 

- Anrietta Sisustus sopisi hyvälle suunnittelijalle tai esimerkiksi kaksikolle, jolla on hallussa laajasti koko sisustuskenttä. Kivijalka on kunnossa, sen päälle uusi yrittäjä voi helposti rakentaa oman talonsa - ja luoda oman ilmeensä. 

- Emme kilpaile hinnalla vaan omalla persoonallisella osaamisella: pitää osata kaivaa esiin ja näyttää asiakkaan visio ja saada hänet luottamaan, että pystyy sen toteuttamaan, Harsia toteaa. 

INTO Anrietta2

Sisustustohtori Pirjo Harsia on jäämässä eläkkeelle. Perinteikkääseen Anrietta Sisustukseen etsitään jatkajaa.

 

Anrietta Sisustukselle on muodostunut vakioasiakaskunta, joka käyttää sen sisustuspalveluja nyt usein jo toisessa polvessa. Turun seudulla käynnissä oleva rakennusbuumi tuo jatkuvasti myös uusia asiakkaita. 

- Päätuotteemme on kokonaisvaltainen tila- ja sisustussuunnittelu aina sähkö-, lvi- sekä rakenneideakuvista esimerkiksi oman ompelimon toteuttamiin yksilöllisiin verhoihin. Osaajaverkostomme avulla voimme toteuttaa sisustuskokonaisuuksia asiakkaalle avaimet käteen -periaatteella. 

- Tavoitteeni on aina ollut tehdä hyvää työtä ja käyttää laadukkaita materiaaleja, jotka kestävät aikaa. Suunnittelu ja toteutus kattaa kaiken kankaita, tapetteja, mattoja, huonekaluja ja valaisimia myöten, sanoo Harsia. 

Työkalut uudelle innostuneelle ja palvelualttiille yrittäjälle ovat valmiina: vuosikymmenien myötä muodostunut parhaiden ulkomaisten materiaalitoimittajien sekä paikallisten yhteistyökumppanien kattavat verkostot.

Pirjo Harsia lupaa tarvittaessa toimia myös uuden jatkajan tukena ja apuna. 

- Uusi yrittäjä voi jatkaa liiketilassa vuokralaisena, mutta haluttaessa myös kiinteistö on myynnissä. Toiminnat voisi myös jakaa useamman yrittäjän kesken: esimerkiksi ompelijalla voisi olla oma yritys, Pirjo Harsia ehdottaa. 

Anrietta Sisustuksen Maariankadun liiketilasta löytyvät sisustussuunnittelijan työtilat, sekä tilat ja kalusto sisustustuotteiden valmistukseen. Yhteensä tilaa on 163 neliötä. [a.m.p.]

Tule käymään, neuvotellaan!

INTO Anrietta1b

 

Etta Design Oy/Anrietta SisustusEtta Design Oy/Anrietta Sisustus

Maariankatu 5, 20100 Turku

www.sisustustohtori.fi

p.harsia@sisustustohtori.fi 

Puh. 040 550 9552

sivustamo

Facebook

Instagram

Twitter