into iso banneri

Naantali Works

Naviren alueen käyttöönottoa nopeutetaan esirakentamisella

INTO Naantali Jorma

Naantalin yritysilmapiiri on viime vuodet ollut kasvussa. Naantali works, täällä hommat toimii, elinkeinoasiamies Jorma Ranta lupaa.

 

Naviren alue on Naantalin uusin yritysalue. Logistisesti loistava sijainti tekee Luonnonmaalle kaavoitetusta alueesta ihanteellisen erityisesti meriteollisuuden yrityksille ja sinne onkin odotettavissa muodostuvan merkittävä alan keskittymä.

HYVÄ PAIKKA YRITTÄÄ. Tammikuussa julkaistun Varsinais-Suomen maakuntaennusteen mukaan Naantalissa on Varsinais-Suomen toiseksi paras yritysilmapiiri.

Kaupungin ja yritysten yhteistyötä haluttiin lähteä määrätietoisesti tiivistämään ja syventämään palkkaamalla kaupunkiin elinkeinoasiamies vuonna 2015. Toimenpiteet eivät ole jääneet pelkästään tähän.

- Meillä on muun muassa käytössä yritysvaikutusten arviointi kaikessa kaupungin päätöksenteossa, elinkeinoasiamiehenä vuodesta 2015 työskennellyt Jorma Ranta kertoo.

- Yritysten tavoin julkistenkin tahojen täytyy pystyä tänä päivänä reagoimaan nopeasti ajan haasteisiin. Tässä Naantali on onnistunut hyvin eli Naantali works, kiittelee Ranta.

- Kaupunki on mm. kaavoittanut ajoissa tonttimaata, jotta voimme vastata meriteollisuuden imussa syntyvään kysyntään. Täällä toimijat ja päätöksentekijät tuntevat toisensa ja asioita on helppo viedä eteenpäin, Ranta jatkaa.

HYVÄT VERKOSTOT JA LOISTAVA SIJAINTI. Naantalissa ja sen lähialueilla sijaitsee yli 300 meriteollisuusyritystä, joissa työskentelee yli 7000 henkilöä.

Aivan Naviren alueen vieressä sijaitseva Turun Korjaustelakka sekä Meyer Turun telakka vain lyhyen merimatkan päässä Luonnonmaalta luovat hyvät toimintamahdollisuudet meriteollisuuden alihankintayrityksille.

- Naantalin Sataman ylläpitämä laituri mahdollistaa raskaitten kokonaisuuksien merikuljetukset koko Itämeren alueelle. Maanteitse kuljetukset onnistuvat helposti E18 tien läheisyyden ansiosta, Ranta kertoo.

INTO Naantali aluekuva

Naantalin Luonnonmaalle kaavoitetulta 30 hehtaarin suuruiselta yritysalueelta löytyy sekä pieniä että isoja tontteja. Tontin voi vuokrata tai ostaa suoraan.

 

TONTTEJA KAIKKIIN TARPEISIIN. Naantalin Luonnonmaalle kaavoitetulta 30 hehtaarin suuruiselta yritysalueelta löytyy sekä pieniä että isoja tontteja. Kunnallistekniikka on alueella jo osittain rakennettu ja seuraavaksi kalliopohjaisia tontteja aletaan esirakentaa.

- Alamme esirakentaa tontteja helpottaaksemme yritysten sijoittumista alueelle. Rakennustyöt on tarkoitus aloittaa ensi vuoden aikana, Ranta huomauttaa.

Naviren yritysalueen etuna on myös tonttien edulliset hinnat – vain 10 €/m2. Tontteja on mahdollista joko vuokrata tai ostaa suoraan.

- Lisäksi alueelle sijoittuvilla yrityksillä on mahdollisuus hakea ELY-keskukselta 20 prosentin investointitukea kone-, laite- ja rakennusinvestointeihin, Ranta vinkkaa.


www.naantali.fi/navire

Elinkeinoasiamies Jorma Ranta
Puh: 044 733 4691
jorma.ranta@naantali.fi

sivustamo

Facebook

Instagram

Twitter